
Vuoden 2004 kesäolympialaisissa Kreikan Ateenassa Marko Yli-Hannuksela oli yksi vain kahdesta mitalin saaneesta suomalaisesta urheilijasta. Hän lunasti olympiahopeaa elokuussa 2004, kun hän paini 74-kiloisten sarjassa kreikkalais-roomalaisessa painissa.
Silloin 30-vuotias painin ammattilainen Yli-Hannuksela oli aikaisemmin voittanut Sydneyn olympialaisissa Australiassa olympiapronssia. Eli vaikka hän hävisikin painin finaalin Ateenassa kultamitalisti Aleksander Dokturishvilille, joka on Uzbekistanista, niin siitä huolimatta Yli-Hannuksela paransi omaa suoritustaan kirkastamallaan voittomitalinsa väriä.
Myös silloinen pääministerimme Matti Vanhanen oli mukana seuraamassa Yli-Hannukselan kamppailua. Vanhanen piti painijasankarimme hopeamitalia hienona saavutuksena, ja painotti, että vaikka kultaa ei tullut, hopea oli silti suuri voitto. Yli-Hannukselan mitali oli kuitenkin 50% niistä kaikista mitaleista, jotka kotopuoleen tuotiin Ateenan olympialaisista.
Yli-Hannukselalla oli Ateenan olympialaisten voiton päivän aamuna lisäksi kaksi muuta ottelua, joista pääministeri Vanhasta erityisesti lämmitti voitto kuubalaista Filiberto Azcuyta vastaan. Vanhanen painotti, että kultamitalin puutteesta huolimatta Suomesta on noussut esiin erittäin tasokkaita urheilijoita, joilla on mahdollisuus pärjätä arvokisoissa. Tämä taas edesauttaa sitä, että Suomen kansa jaksaa innostua olympialaisista ja katsoa lähetyksiä TV:stä, tai virittäytyä olympialaisia lähettävälle radiokanavalle seuratakseen suomalaisten pärjäämistä.
Yli-Hannuksela nykyään
Vuonna 1973 syntynyt Yli-Hannuksela siirtyi painin valmentajaksi vuonna 2008. Tätä ennen hän siis onnistui saamaan saaliikseen kaksi olympiamitalia, ja osallistui kilpailijaurallaan myös MM-kilpailuihin, joista hän kahmi itselleen yhteensä kolme mitalia – sekä pronssin, että hopean ja kaikista kirkkaimman kultamitalinkin. EM-kilpailuissa Yli-Hannuksela sijoittui kahdesti mitalisijoille, voittaen pronssia vuosina 1995 ja 2002.
Hienon olympiasuorituksensa seurauksena Yli-Hannuksela valittiin Suomessa vuoden urheilijaksi Ateenan olympialaisten vuonna 2004. Hän on toiminut Suomen kreikkalais-roomalaisen painimaajoukkueen vastuuvalmentajana vastikään tammikuussa 2017. Sitä ennen hän oli maajoukkueemme kakkosvalmentajana, ja myös maamme nuorten valmentajana.
Yli-Hannukselasta on myös kirjoitettu kirja, joka valittiin vuoden urheilukirjaksi vuonna 2013. Tähän kirjaan pohjautuen luotiin myös dokumentti nimeltä Marko Yli-Hannuksela – Maailman Paras. Hänellä on viisi lasta, joista tytär Saga on nykyään myös painin harrastaja. Tytär Saga kertoi 17-vuotiaana, vuonna 2017, avoimesti siitä, kuinka hän on kamppaillut teini-ikänsä anoreksiaa vastaan. Nuorempana hän harrasti voimistelua, jonka aikana painonpudotus alkoi vaikuttaa mielenterveyteen ja hän sairastui anoreksiaan. Anoreksiasta toivuttuaan hän aloitti painin harrastamisen isänsä jalanjäljissä. Tämä tekee varmasti Marko Yli-Hannukselasta ylpeän isän.
Kommentoi