
Vuonna 2004 kesäolympialaiset järjestettiin Ateenassa. Tapahtuman avajaiset järjestettiin perjantaipäivänä seremonioineen, ja paikalle pääsi huimat 70 000 katsojaa. Avajaisten teemana oli kuvitteellinen aikamatka, joka pohjautui kreikkalaiseen mytologiaan. Seremoniassa esiteltiin myös historiaa siitä, miten nykyiset olympialaiset ovat muotoutuneet. Ohjelmaa todennettiin maan, veden ja tulen avulla.
Nykymuotoisten olympialaisten käsitettiin alkavan vuonna 1896 juurikin samaisessa paikassa, Ateenassa, Kreikassa, eli ne vihdoin yli 100 vuoden jälkeen palasivat takaisin synnyinseudulleen. Tätä demonstroitiin seremonian show’ssa.
Lippuparaati
Kuvailtua avausosuutta seurasi perinteinen lipunkantamisparaati, jossa jokaisen maan urheilijat kantoivat erikseen lippunsa areenalle. Tämä oli avajaisten pisin ohjelmanumero, ja se oli kestoltaan melkein kaksi tuntia.
Suomi saapui areenalle lippuparaatissa viidenneksi viimeisenä aakkosjärjestyksen vuoksi. Suomea edusti urheilija Thomas Johanson, joka ylpeänä kantoi siniristilippuamme. Johanson voitti kultaa Sydneyn olympialaisissa, lajinaan purjehdus.
Lippuspektaakkelin päätti isäntämaa Kreikka. He kantoivat lippunsa kehiin viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä. He varmistivat, että show sai ansaitsemansa lopun, kun olympialaisten synnyinmaa huipensi avajaisten sisäänmarssin.
Ateenan kesäolympialaiset kestivät 16 päivää. Järjestysnumeroltaan jo 28. kesäolympialaisiin osallistui noin 10 000 urheilijaa yhteensä yli 200 eri maasta, ja lajeja näissä kilpailuissa oli mukana huimat 301.
Olympiatulen sytyttäminen
Jokaisissa olympialaisten avajaisissa tunnetusti sytytetään olympiatuli. Kreikan Ateenan kesäolympialaisissa kunniatehtävän saada sytyttää tämä tuli lankesi Nikolaos Kaklamanakikselle, joka voitti kultaa vuonna 1996 purjelautakilpailussa sen vuoden olympialaisissa. Soihtua kantoi kuusi soihdunkantajaa ennen Nikolaoksen astuessa kehiin.
Kreikan presidentti, Konstantinos Stephanopoulos, julisti virallisesti kesäolympialaiset 2004 alkaneiksi päivän tullessa päätökseensä puolenyön aikaan, päivämääränä 25. maaliskuuta 2004. Olympialaisten synnyinmaassa Kreikassa sytytetty olympiatuli kiersi kaikki mantereet ennen takaisinpaluutaan Ateenaan. Soihtuviesti kävi Suomessakin Helsingissä, aikaisemmalla olympiapaikkakunnalla, heinäkuun alussa.
Ylen osuus Ateenan kesäolympialaisissa
Ateenan olympiakisojen seremonian pystyi Suomessa näkemään Ylellä. Yleisesti televisioinnista vastasi noin 80 Yleisradiolaista TV-osaajaa. Avajaiset ja päätösjuhlan ohjasivat tunnetut Tapani Parm sekä Kalevi Uusivuori. Parm ohjasi Kreikan kesäolympialaisten seremoniat. Yle on ainoa osapuoli, joka on tuotantotiimeillään osallistunut jokaisen 90-luvun olympialaisten televisiointiin. Tämä kattaa niin kesäolympialaiset, kuin talviolympialaisetkin.
Yle sai osuukseen myös kunniatehtävän Ateenan olympialaisissa, kun heidän pyydettiin tuottavan yleisurheilusta koostetun maailmansignaalin, ja myöskin juoksu- ja heittolajit. Yle ei ole koskaan aiemmin ollut näin keskeisessä roolissa liittyen olympialaisten televisiointiin, ja onkin erikoista, että tämä tehtävä langetetaan vieraille. Se osoittaakin sitä, että Suomen Ylellä on osaamista ja ammattitaitoa suorittaa tehtävä kunnialla ja luotettavasti.
Kommentoi